torstai 9. helmikuuta 2012

Paklailua, 100 vuotiaan akkunan uus elämä ja jorinoita

Eli tällä hetkellä ollaan siellä pakkeli vaiheessa menossa =) ...ja sitähän riittää =D

Saa ainaki hinkuttaa ihan sielunsa kyllyyestä =D

Kävin hakemassa vähän laattoja mallattavaks kylppäriin, mutta enpä tiiä tultiinko vielä hullua hurskaammaks =)
No jokikivethän tulee, ja sitte meinattiin kyllä vähän tuota oikian puoleista pienempää laattaa. Ihanan matta samettinen aaltoileva pinta

No saa nähä kui käy, kunhan ny ensin sais palautettua nuo näytillä olleet, ollaan ny nääs molemmat tyllerön kans flunssan kourissa...

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Mitä enemmän mie nuita kuvia läräsin, niin sitä vakuuttuneemmaks mie tulin siitä, että joku hiivatin riiviö on käyny sotkemasa tuolla meijän rakennuksella! Ja ihan vaan suojellaksemme tätä ko riiviötä, niin jätinpä suurimman osan kuvista julkasematta =P

Ja meijän yli 100 vuotias akkuna rakas

Photobucket

Photobucket
Tämä ny iskettiin seinään jo kauan sitte, het ku sen raksalle saimme =) Sen verran tunnearvokas kohe että sitä täytyy varjella ;) Saamattomana Emäntänä sain tosin kuvattua vasta ny.. Nii ja sisko nyysi idean omaan tupaansa!! Se mokoma! Nekin nääs rakentaa, piiiiitusen isompaa tupaa vaan ;)

No sitte niihin ajatuksiin... Kovin järkeviähän ne ei ole ku tulevat miun päästä, mutta silti =D

Vaihoin nääs työpaikkaa =) Jup, en ole ennää sisustukaupan-täti =)
Ihan mukavaahan se seki oli, aikansa. Mutta sitte ku huomasin että ei se oo sitte yhtään miun juttu, niin se oliki lähinnä vanhan puukengänpohjan pureskelemista =/

Kun ei se tavarakaan ole oikeen sitä mikä olisi nykyään lähellä omaa sydäntä, niin kovin vaikeahan se on mitenkään suurella innolla sitä sitte myydä. Plus sitte ne muut asiat...

Noh, enivei, töitä tultiin tarjoamaan, ja sen paikan sain =) Ja nyt kokeillaan sitten sitä hommaa =)
Jotenki nämä ajatukset varmaan kulminoituu siitä, kun henkinen paine helpottaa, ja ehkä siitä ku tuntuu että kaikkea pitäis nykyään maalata ruusunpunasella värillä, kuinka elämä on vaan yhtä ihanuutta sinne tänne. Kun mää niitä asioita kuuntelen ja luen, niin miussa herää väkistenki kysymys, "Niin että missä se on se elämä?"
Onko asioiden puhumisesta niiden omalla kielellä tullu tabu? Tekeekö se jostaki ihmisestä huonomman ku toisesta jos uskaltaa puhua niinku asiat on?

Jotenki miun silmissä semmosesta ihmisestä joka puhuu toisaalla toista ja toisaalla taas toista, rakentuu hiukka epäluotettava mielikuva. Ja mä oon ennemmin suorastaan naiivi positiivari joka mielummin näkee niin pitkälle ku mahollista asioissa ne hyvät puolet. Kunnes niitä vaan ei enään löydy mistään...

Ja monesti nämä ihmiset on myös niitä, jotka ovat kovin kärkkäitä arvostelemaan muiden toimintaa. (Kauhia! oonkohan määki ny sellanen =S) Mutta kuiteski, ei sillä paapomisella ja hyssyttelyllä pääse kovinkaan pitkälle.
Jos joskus viittittäs vähän hijastaa ja löysätä, niin ehkä sen onnen saattas löytää just siitä hetkestä uinumasta, eikä sitä tartteis toitotella ja ruusunpunasella maalata vaan jotta sen sais kaikkien näkyville ja kuuluville. Sillon se saattaa jäädä omalta itteltä ihan tyystin hukkaan.

Mutta kuitenkin, myös se töissä hiljaa vieressä istuva, joka ei puhu ihastuttavasta perintovillastaan maalla tai maailman herttaisimmista lapsistaan, voi olla täysin onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, ehkä hän vaan puhuu Rakkaudesta hiljaa ;)

Tämä ny ei oo miun tapasta purkaa viattomien ihmisten silmille tämmöstä tekstiä =D Mutta jotenki rupes vaan... no k*rsimään.
I prefer being honest ;)

Photobucket
From rishikajain.com
Mitenkäs sitä sanottiinkaan, puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa ;)

No nyt on taas muutaman menneisyyden tomut puhallettu kämmeniltä ja on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita, niin Villa NurinKurin kimpussa ku muutenki elämäsä =)

Mitä parhainta viikonloppua!!

6 kommenttia:

  1. Juu juu, tuo muta on ehdottomasti parhain nuista :)

    Teillähän ollaan jo tooosi hyvällä mallilla noiden spaklailujen suhteen, muutto senkun vain lähenee ;)

    Ja voi ihanuus tuota teidän 100-vuotiasta akkunaa, se on vaaan niiiiiin hieno ja tunnearvoa sillä on varmaan satatuhattamiljoonaabiljoonaa kiloa <3

    Ja tuo loppu teksti, veit niiiiin sanat mun suusta. Juurikin noin ajattelen, mutta en oo osannu pukea sitä sanoiks. Säähän sen siis sanoit. Välillä niin kyrsii joidenkin vähän turhankin vaaleanpunaset puheet, mutta mutta.. kukin tyylillään ;)

    Niin ja hei, mielettömästi onnea uudesta työpaikasta, huippua!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siitä mäkin tykkäsin =) Toinen vaihtoehto mikä mulla on muhinu päässä on se, että laittais ihan valkoset laatat lattiaanki.. Mutta tuleeko siitä liian kliininen tai pliisu sitte?

      No pikkuhiljaa se kuule edistyy =D Vielä puuttuu ainaki yks kerros plus hiomiset. Allekirjotan niiiiiiin ne teidän tunteet siitä, että tuntuu ettei vuorokauden tunnit riitä millään kaikkeen =) No onneks te sentäs saitte vähä jeesiä sine teidän puolelle =)

      Kiits <3 Sitä sillä just on, suunnattoman paljon tunnearvoa =O*

      Juuri näin Armas Naapurini =) Jotenki tuntuu että tosiasioita ei vaan suostuta näkemään, tai sitte myöntämään. Toisaalta onhan se ny yleisestikki mukavempi kuulla niitä positiivisia asioita, ja nehän taas kylvää sitä positiivisuutta, mutta ei siinä realistisuudessakaan mitään huonoa ole =) Siitä voi aina oppia ja taas kehittyä eteenpäin =)

      Kiitos!! =)

      Poista
  2. Pikainen kommentti - Nukkumatti roikkuu hihassa ;)

    Siis tuo muta med jokikivi on erittäin hyvännäköinen yhdistelmä. Se toinen laatta tosiaan on beige ja aika vaaleakin. Mudassa on ryhtiä :)

    Perintöikkuna ON aivan mahtava!! Se, että se on kuulunut jollekin rakkaalle henkilölle ja teillä on yhteinen menneisyys, tekee siitä kaikin puolin arvokkaan. Oikea aarre!

    Se sama kaveri -tai ainakin niiden täytyy olla sukua, sotkee meidänkin raksalla. Ei viittitä kuitenkaan järjestää kilpailua, että kummalla on sotkuisempaa :D

    Mitenkähän uskaltaisin kommentoida tuota viimeistä (menee nämä elämän polut jotenkin taas niin samoilla linjoilla:)... Aloitan ONNITTELEMALLA uuden työpaikan johdosta!!Teit varmaan oikean valinnan :D Nuo ajatukset olivat ihan kuin mun suusta. Mulla on ollu tapana olla oma itseni enkä ole kauheesti jaksanut kuvia kumarrella, se ei aina ole ollut helppoa ja olenkin saanut tuntea sen välillä nahoissani. Pieni (eikä mikään pieni vaan erittäin HURJA) sairastuminen toista vuotta sitten sai mut viimein tajuamaan, että haluan jatkossa tehdä elämässäni sitä mikä tuntuu hyvältä enkä tuhlata elämääni ainakaan sellaiseen työhön, joka uuvuttaa ja vie kaikki voimavarat ja niinpä... vaihdoin työpaikkaa viime syksynä! Ala tosin pysyi samana, mutta heitin itseni aivan totaalisesti erilaiseen ympäristöön ja työkulttuuriin, mihin olin tottunut. Enpä ole katunut tähän mennessä...Ja meidän perheessä toinenkin on tekemässä saman liikkeen...Mutta se on vielä ssshhh, joten eipä huudella siitä sen enempää, kunhan asiat ensin vakiintuvat uomiinsa:))
    Uskaltaako udella, että minkälaisia töitä teet nykyään?? Ei tartte vastata, mikäli se on hankalaa. Mutta onnea ja iloa kovasti uuteen työhön!!!...Mie odottelen sitä lopullista "naksahtamista päässä", jotta uskaltaisin vaihtaa kokonaan alaa! Kunhan tuo isäntä nyt ensin hoitaa uuden postinsa ja siihen liittyvät jutut.

    Olipas "lyhyt" kommentti, nyt on mentävä tai tuo Nukkumatti häipyy kokonaan omille teilleen. Mukavaa tulevaa viikonloppua sinne! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli joo tosi pikainen kommentti =D

      Kyllä tuo muta mutki vakuutti värillään =) Siinä tosiaan on sellasta jotain ryhtiä niinu sanoit =) Ja sopis tuohon luonnonläheiseen värimaailmaan =)

      Ikkuna on meidän fammon vanhasta talosta alkuperänen ikkuna, tai siis fammon ja faffan. Faffa läks taivaaseen kun olin 9, mutta muistan faffanki vielä hyvin =) Kuinka hajin potkukelkalla faffalle puita kakluuniin ja sain siitä lantin =D Tai hajin kanoilta munat =)Ihania kullanarvosia muistoja <3 Ja fammo, no siihen ei oikeastaan ole edes sanoja kertomaan kuinka tärkeä ihminen fammo minulle oli ja on! Fammo kuoli 2kk meidän häijen jälkeen ja viimosen kerran ku fammon vielä elossa näin, kerkesin kertoa fammolle että meille on pikkukakkonen tulossa (fammolla ja naapurikylän isoäidillä ku oli kova kisa kumpi onnistuu haalimaan enemmän lastenlastenlapsia =D), ja keväällä meille sitten syntyi pikkunen rintsessa joka sai perinnöks fammon nimen =) Että jopa tuolla ikkunalla on tottatosiaan suuri tunnearvo <3

      Voi Eeva, veit tossukat suustani =) Ensin ajattelin että uskallanko edes kirjottaa noin "kovaa" tekstiä, jos miut lyntätähän täysin koska uskallan tuoda mielipiteeni esiin =D Mutta mukava että joku tietää mistä puhutaan =)
      harmi että tarvit kokea niinkin rankan "heräämisen" siihen, miten ne asiat elämässä tulis sijottaa. Toivottavasti kaikki on kuitenki hyvin <3
      Mä oon oppinu olemaan kiitollien kaikesta siitä mitä on, ja opettelen sitä edelleen jokanen päivä =) Ja jo pitkän aikaa tiesin että se mikä aiheutti mulle henkistä pahoinvointia, sitä myötä myös fyysistä pahimpina aikoina, oli työ. Jossa valitettavasti voin viime ajat ihan älyttömän huonosti! Siellä ei ikäänku mikään kohta edustanu niitä kohtia jotka mulle on tärkeitä. Se oli sitä semmosta tuulimyllyjä vastaan taistelua =) Ainoa mistä nautin oli nähä niitä hymyileviä ihmisiä, mutta siihen se sitte tyssäski.
      Onneks oot uskaltanu tehä ne oikiat ratkasut jotka tuntuu nyt olevan niitä hyviä =) Jos ne joskus tuntuu taas siltä, että ne olis aika vaihtaa, niin sitte se on niin. Mutta mää uskon että kaikki asiat tapahtuu syystä, ja opinhan määkin jotain tuosta edellisestä, ei ehkä niin hyviä asioita, mutta opinpa silti ;)
      Ja tsemppiä siihen asiaan sinne toisellekki puoliskolle ;) Jos ei ite ota ja tee sitä ensimmäistä askelta, vaikkakin se olis ovi josta ei oikeen varmuudella tiiä mitä siellä toisella puolella on, niin sitte sitä jää pähkäilemään loppuelämäkseen että mitä jos siltiki =)

      Mä oon nykyään, tai siis kuukauen päästä =), yritysmyynnin puolella =) Myyntiä mutta silti vähän erilaista myyntiä =) odotan kyllä =)

      Nukkumatin hiekkaa sinne! Mäkin lähen tavottelemaan sitä samaa =)

      Poista
    2. Kaikki on oikein hyvin tälllä hetkelllä, kiitos kysymästä :D...Se tauti talttui hurjalla lääkityksellä(mm. IV tippaa suoneen) ja pienellä leikkauksella, mutta edelleen on mysteeri, että mistä sellainen tulehdustila elimistöön iski...Kaupan päälle sekaisin menneet veriarvot ja epäilys vieläkin pahemmasta. Noh, fyysisesti olen toipunut täysin, henkinen puoli sai sen verran kolhuja, että "tässä sitä ollaan!" :DD Laitettiin muuten tonttihakemus kesken mun toipumisprosessia ;) Sen verran kovaa löi nuija päähän jo silloin. Jälkikäteen ajatellen, olen kiitollinen siitäkin kokemuksesta sekä monesta muustakin...Nimittäin vastoinkäymiset (onnistumisten rinnalla tietenkin) on niitä, jotka kasvattavat eniten! On mun mielipide.

      Jäi kiireessä kommentoimatta nuo teidän pakkelihommat, että HYVÄLTÄ NÄYTTÄÄ!! Tuo vaihe on siis lähestulkoon suoritettu, kohta onkin jo pohjamaalin vuoro. Sitten se tupa nimittäin alkaa tuntumaan likimain valmiilta!! Tuo on ihanan kutkuttava vaihe, kun tuntuu, että hommat etenee vauhdilla.

      Pintamateriaalivaihe on saanut omat karvani kiehumaan jo moneen kertaan. Kun yksi työvaihe riippuu toisesta. Meillä ei hemmetti päästä laittamaan tapetteja tiettyihin seiniin, kun ei ole kattoa naputeltu paikalleen, kun ei ole valaistuspiuhoja vedetty kaikkialle, kun pohdittiin niitä hemmetin led-valoja ikuisuus!! Joo, tiiän, et halua kuulla enempää, mutta ymmärrät mitä tarkoitan ;DD Että vähän on hiekkaa rattaissa tällä hetkellä. Mut onneksi laatoitushommat pyörii kohtalaiseen tahtii

      Ripeää raksaviikonloppua sinne!!

      Poista
    3. No hyvä kuulla että kaikki on nykyään jo asettunu uomiinsa ja hyvin =)

      Allekirjotan kyllä täysin sen, että ne vastoinkäymiset kasvattaa kaikista eniten. Mulle meijän mamman syöpädiagnoosi oli jonkinlainen herätysravistus, ja varsinkin ku mamma siitä täysin toipui, niin osaan olla äärettömän kiitollinen myös tuosta tapahtumasta. Kuulostipa tyhmältä, mutta siis ymmärsit varmaan pointin =)

      Juu siellä se ukko appi-ukon kans pakkeloi ja toinen hioi, että onneks edistyy kokoajan =) Mie ku oon kököttäny täälä rotankolossa tyllerön kans jo tie kui monta päivää.. Huomena on vaan ihan pakko päästä jotain tekemäänki!! Lanttu levii =P

      Voi kuule ymmärrän sun tunnetilan täysin =D Mulla on nääs ehottomasti semmonen mentaliteetti, että sitte ku se ja se pinta pitää saaja tehtyä, nii sitte se kans tehään eikä enää hierota =D
      Jos se yhtään lohduttaa, niin meillä on kattovärkit vielä tyystin hommaamatta =D
      Toivottavasti se tosiaan tarkottaa sitä että ku nuo pohjat saa tehtyä, niin edes tuntus siltä että hommat etenee vauhilla =D

      Ja kiitos sitä samaista sinne =)

      Poista