torstai 31. toukokuuta 2012

Kaappikellon kummitus

Tiiättekös Mauri Kunnaksen tarinan Kaappikellon kummituksesta.. No lyhykäisesti se kertoo majatalon vaarista jonka kello eräänä päivänä vaan pysähty, ja vaari läksi huutokauppaan ja osti ittellensä majataloon uuden hienon kaappikellon. Kaappikellossa oli vaan semmonen ongelma, että se ei käyny. No kun kellon avasivat, löytyi rattaiden välistä aimo annos kaurapuuroa. Ja johan tiuku taas komiasti kumisi lyöntejänsä, kunnes se taas seuraavana aamuna oli pysähtyny. Sisuksista löytyi lusikka. Seuraavana aamuna löytyi vyö ja millon mitäkin. Kunnes eräänä yönä kun majatalon porukalla valvoivat, niin kun kaappikello löi kahdennentoista lyöntinsä, niin kaappikellon uumenista pelmahti ilmoille 12 pitsiliinakummitusta jotka olivat kovin kiukkusia kun eivät saaneet nukkua rauhassa. Heidän edellinen emäntänsä kun oli ollut umpikuuro eikä huomannut että kello ei edes lyöny, joten kummitukset oli saanu viettää varsin lepposta elämää. Mutta niinkin pikkiriikkiset pitsiliinakummitukset kesti just ja just ykstoista lyöntiä, mutta kahdestoista oli jo liikaa. Niinpä majatalon vaari rakensi kummituksille vintille komerosta oman "kaappikellon" ja kaikki sai elellä onnellisena, majatalon väki hienoa kaappikelloaan ihastellen ja sen kumeista lyönneistä nauttien, ja kummitukset yläkerrassa omassa kaapissaan hiljaisuudesta nauttien. Ja nyt on NurinKurillaki ihan oma kaappikello, se ei lyö eikä tällä hetkellä oikeen kuljekkaan, mutta ihmekkös tuo parisataa vuotta vanhalta kellolta, onneks on kelloseppiä ;) Ja aivan varmasti meillä on nyt myös ainaki yks pikkiriikkinen kaappikellon pitsiliinakummituski ;) Photobucket

5 kommenttia:

  1. Voi ei mikä ihanuus!! <3 <3 Maltan tuskin odottaa, että näen sen oikealla paikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits <3 En ikään kerinny nähä tätä livenä, ihastuin siihen täysin kuvan perusteella, ja se on luonnossa vielä paaaaaaljon ihanempi entäkö luulin =O* Sille on paikka tuolla tuvassa, joten sieltä sen sitte löytää jahka joku niskavammapotilas saa tapetoinnit valmiiks =S

      Poista
  2. Kaappikellon kummitus löytyy täältäkin - kirjahyllystä ;)
    Teidän kummitus näyttää vaan aikas ihanalta ja teitin tupaan oikein sopivalta!!! Mistä löysit??

    Laitetaan muutama pitsinenäliina tulemaan...
    :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Niin täältäki, ja sitä on jokseenki paljon koluttu, kuten muitaki Kunnaksia =)

      Tämä löyty Muhokselta antiikkikauppiaalta joka lopetti toimintansa, kiitosta vaan kovasti sinne Eijalle loistavasta palvelusta =)

      Pitsinenäliinoja otetaan vastaan ;) Niitä nääs mahtuu kyllä muutamat tuonne kellon uumeniin =D

      Poista
  3. Upea! Vanhat huonekalut on upeita. Niissä oleva historia vaan saa sen huonekalun elämään jotenkin mahtavalla tavalla :)

    VastaaPoista